Pohojonen day 1

Valtavien liskojen yön takia aamu vähän venähti. Yötöitä tekevän kämppikseni piti herättää mut aamulla, ja kyllähän se yrittikin, mutta meitsillä oli semmoset liskojen yöt, että sain unta vasta joskus aamuviiden jälkeen. Kämppikseni kerkesi itsekin torkahtaa uudestaan mun herättämiseni ensiyrityksen ja molempien meidän lopullisen heräämisen välillä. Tarkoituksenani oli siis käydä vielä hakemassa viikonlopun työkeikan matskut (olin siis kipeänä, ja tuuraajalleni piti toimittaa kyseiset materiaalit) ennen linja-autoasemalle lähtöä, mutta koska heräsin vasta kymmenen tienoilla, meni aika melkoisen tiukille. Tunti ja kymmenen minuuttia tavaroiden pakkaamiseen, aamupalan syöntiin ja itseni valmiiksi laittamiseen, 40 minuuttia lisää ja kämppikseni oli käyttänyt meitsin Keljossa, ja tasan viisi minuuttia ennen bussini lähtöä olin asemalla. Välillä yllätän itekin itteni lähtövalmiuteni nopeudessa.

Ongelmahan Pohojoseen suunnattaessa on se, että jatkoyhteysbusseja menee Jyväskylästä kyseiseen pikkupitäjään tasan kaksi päivässä. Sen takia on myös melkoisen tärkeää, että aiottuun bussiin ehtii. Ongelmia aiheutti omat laalailuni. Pysähdyttiin matkalla kymmeneksi minuutiksi huoltsikalle, josta menin varta vasten ostamaan energiajuomaa selvitäkseni loppumatkasta. No sinne huoltoasemallehan se juoma unohtu, ja meitsi alko dippailemaan siinä vaiheessa kun oltiin jo Oulun rajojen sisällä.

Bussin vaihto Oulussa. Huimasti ylihinnoiteltu kahvi ja energiajuoma kurkusta alas, ja aamulla mukaan pakkaamani tonnikalasalaatti naamariin.

No Oulu. Mähän olen syntynyt täällä. Mutta varsinkin näin iltahämärässä ja ennen kaikkea keväällä koko kaupunki näyttää jotenkin tosi lohduttomalta ja ankealta. Toisaalta, mikäpä kaupunki ei, mutta jos mun vessakirjoitusten perusteella pitäisi valita kaupunki mihin muuttaa, en ainakaan Ouluun lähtisi. Isällänihän on teoria, että jossain vaiheessa elämäänsä ihminen palaa aina siihen kaupunkiin, jossa on syntynyt.

Halusin kovasti ottaa kuvan kyseisestä seinästä, mutta vessassa kun sattui muitakin ihmisiä olemaan, niin en sitten kehdannut kameraa päälle laittaa. Muutenkin onnistuin nolailemaan itseäni jonkunkin verran. En vaan oo ihmiskelpoinen yliväsyneenä.

Mut joku tässä pohjosessa mua viehättää. Mulla tulee semmoinen kuplivainen olo heti kun bussin nokka kääntyy kohti pohjoista Suomea. Jotenkin eri tavalla kuin silloin kun lähtee etelään.

Mummoni on vastassa linja-autoasemalla. Tulee aina hullu nostalgiaboogie kun pääsee mummolan pihaan. Jotenkin tää on tosi inspiroiva paikka. Mun pitäis aina tulla tänne, jos haluan kirjoittaa. Koska juttua meinaa lähtis vaikka millä mitalla (eikä pelkkää blogia, vaan meitsin masterplaniakin varten).

Päivän kohokohta oli, kun sain mummon ja papan muistelemaan vanhoja (ja sain papan jopa naureskelemaankin, mikä on siis erittäin erittäin erittäin harvinainen tilanne). Mummo ja pappa muisteli, kun ne oli vuonna 86 käyneet Moskovassa. Kysyin niiltä että mitä ne siellä teki. Pappa vastaa ”Juotiin votkaa ja rellestettiin kaduilla”. Sen jälkeen muistelot siirtyi siihen kuka oli ennen ja jälkeen Venäjällä vallassa Jeltsin vai Gorbatsov (sori mullon saksalainen näppäimistö en löydä sitä merkkiä tohon s-kirjaimen päälle), siihen kuinka hissi jäi jumiin, siihen kuinka kadut oli täynnä poliiseja jne. Mummo sanoo ”En kait se minä maha muistaa koko reissusta paljon mitään.” Pappa vastaa ”No et kait ku sinä polonen nukuit kokoajan kun olit niin väsynyt”. Jotenkin ihana seurata kahta vanhaa ihmistä, jotka koko ikänsä on olleet yhdessä. Ei niiden paljoa tarvitse puhua. Pelkät katseet riittää pitkälle.

Dionyysinen tuhovoima ftw!

No siis mähän olen normaalisti ihan mukava ihminen, tai ainakin yritän parhaani mukaan. Mutta siinä vaiheessa kun meitsille tulee tylsää, alkaa asioita tapahtua. Alkaa tulla ideoita, jotka eivät ehkä ihan kaikkien mielestä olis toteuttamisen arvoisia...

Esittelen vähän meidän kodin yksityiskohtia, jotka hauskuuttavat ainakin meitsiä ihan normipäivänäkin. En ota kyllä näistä kaikista kunniaa (tai häpeää sen puoleen) omille harteilleni, koska monissa on ollut useampikin kämppis mukana, jos ei toteuttamassa niin ainakin ideoimassa.

Ensimmäisen viikon ajan meidän ulko-ovelta kun katsoi sisälle, näkyi meidän "Cthulhu-alttari". Aateltiin et ois hauskaa jos jotain "uskonpuhdistajia" tulis käymään ja näkis sen. Ton lilan lehmän kun kääntää ympäri, kurkkaa sen persuuksista apina.

Uuden vuoden bileissä pöydälle kaatui juomaa, ja jouduimme "väliaikaisesti" purkamaan alttarin. Mutta eipä se vielä ainakaan ole entiselleen palautunut, vaan toimii lähinnä posti/roinapöytänä tällä hetkellä.

Keittiötä päätettiin koristaa ruoka-aiheisilla kuvilla. Jostain syystä yhdessä kuvista näkyi numero 118. Olihan se sit korjattava, että varmasti tarvittaessa muistaa.

No sit on tää yks kirjankansi. Siis toi ilme on vaan niin kestämätön, eikä mun mielestä kaipaa sen kummempaa selittelyä.

Yksi kämppiksistäni on tällä hetkellä armeijassa. Ohan se nyt tärkeetä, että huone näyttää kivalta, kun kaveri tulee lomille.

Tän ensimmäisen tein valitettavasti siinä vaiheessa kun kämppis ei vielä armeijassa ollut, niin kerkes sit ehdottomasti kieltää laittamasta sen huoneen seinälle. Tää nyt sit oottaa kodinhoitohuoneen seinällä parempaa tulevaisuutta. Kyseessä siis Herra Hevonen.

No sit maalattiin toisen kämppikseni kanssa tämmöinen ihanuus vesiväreillä armeijakämppiksen ekoille lomille (ja tottakai laitettiin seinälle) (ja joo joo on lapsellinen ja tyhmä, mutta en oo ehkä ikinä nauranu niin paljon kun tätä maalatessa).

Ja sit klassikko kanssa, varustettuna myös jonkunasteisella inside-läpällä. Menossa edellisen kaveriksi.

Mut musta tuntuu, et tietynlaisina päivinä multa menee kaikki ihan semisti överiks. Sit vaikka teen joitain juttuja "ihan tosissanikin" niin paikat vaan hajoo, eikä mikään onnistu. Niinku tein viimeinkin meidän postilaatikkoon nimilapun, niin sitä kiinnilaittaessa hajotin sit sen laatikon.

Mut sain mä tänään jotain hyödyllistäkin aikaseksi, nimittäin puoltoista kuukautta lojumassa olleen vuodenaikasarjan Cthulhu-alttarin yläpuolelle. Ohan se vähän vino kuva ja kaikkee muutenkin huono, mut idea selvinnee.

Hallo Helsinki!

Mä en kyllä tykkää VR:stä. Tai no ei niissä työntekijöissä mitään, ne on ihan kivoi ja noi, mut ohan se nyt vähän perseestä kun mikään ei toimi aikataulussa.

Lähdinpäs päiväreissulle Helsinkiin töihini liittyvään koulutukseen. No, pakkasta oli lähtiessä n. 30 astetta, mutta yllättävää kyllä ensimmäinen junani oli ihan jees. Se alko myöhästyä vasta matkan aikana. Mut siis et lähtö oli ihan ajoissa! Ja jatkoyhteyskin odotteli meitä oikein nätisti. Saavuin siis Helsinkiin vain puoli tuntia myöhässä. Niin ja toki ensimmäisen vaihdon jälkeisen Pendolinon sisälämpötilan oli pakko olla noin 28 astetta plussan puolella. Eihän ihmiset ollu pukeutuneet kun vaan sen mukaan että ulkona on se -30.

Koulutus kesti vajaa kolme tuntia, ja sittenpä lähdinkin takaisin kotia kohti. Matkaan, johon normaalisti menee kolmesta neljään tuntia, kesti tänään yli kuusi tuntia. Ensinnä katsoin Malmilla, että jahas, kaikki paikallisjunat on myöhässä, niin otanpa tuon aikasemman junan, joka siis oli 10 minuuttia omasta aikataulustaan myöhässä (vaikka mulla siis oli lippu vasta seuraavaan). Päätin tietoisesti ottaa kyseisen riskin, vaikka siis enhän minä tiedä oliko se oikeesti edes mikään riski. Kun siis firma oli ostanut mulle junaliput etukäteen, niin oli ihan Kaupungin päässäkin lipuissa aika että mihin junaan meitsin pitäisi mennä. No niin no siis, menin sit pummilla sen välin. En vaan uskaltanut jättää paluumatkaa yhden ainoan paikallisjunan varaan.

Mutta eipä mulla kiire olis ollut. Tikkurilassa kätevästi siirrettiin junan saapumisaikaa kokoajan viidellä minuutilla eteenpäin niin, että ei siitä laiturilta mihinkään uskaltanut lämmittelemään mennä. Aika moni kahteli kateellisena kun meitsi kaivo repusta toppahousut ja villapaidan siinä vaiheessa, kun tuo viiden minuutin siirto oli tehty noin kolme kertaa. Eipä siinä, laitoin ne siinä laiturilla päälle ja sittenpä olikin jopa lähes lämmin.

Tikkurilasta juna lähti noin puoli tuntia myöhässä. Matkalla meille ilmoitettiin, että jatkoyhteys ei enää odota, että nyt ois sitten Tampereelta eteenpäin pääsy vasta tunti 10 minuuttia alkuperäisen jatkoyhteyden jälkeen. Ja toki matkalla piti poimia joltain jumalan hylkäämältä takahikiältä toinen junallinen tyyppejä kyytiin, kun niiden veturi oli mennyt paskaksi siinä. Ja sit päästää ne taas pois ulos jossain Toijalassa, että pääsivät heille järjestettyyn bussiin.

Niinno se Tampereen junakin sit lähti puoli tuntia myöhässä. Eli pääsin Jyväskylään menevään junaan lähes kaksi tuntia myöhemmin, kuin mitä alunperin piti. Mut VR tarjos sentään suklaapatukat.

Mutta ei siinä, ihan mukava reissu. Eikä tää nyt ollut mitään siihen, miten paljon viivästystä ja stressiä aikoinaan aiheutti se tulivuorenpurkaus... Siis kun silloin asuin Saksassa, ja olin käymässä Skotlannissa. Sinnehän sitä jämähti. Tämmöset parin tunnin junaliikenteen myöhästelyt ole loppupeleissä kauheesti mitään :).

Mut kyl se vaan ärsyttää venailla junaa muutamakin minuutti näillä pakkasilla.

Ja arvatkaa kuin noloo voi olla herätä Tampere-Jyväskylä välillä 5 kertaa siihen, että ite puhuu unissaan. Yhen unen aikana kuvittelin osaavani venäjää, ja siinähän sitten sujuvasti vastailin mielikuvitusvenäjää mun takana istuvalle venäläisperheelle. Heräsin sit omaan höpötykseeni. Toivottavasti kukaan muu ei sitä kuullu.